torstai 11. lokakuuta 2012

Minttu-Krokanttikakku

Löysinpäs lempityllani, nyt taas luonnistuu <3

Tätä on tehty aiemminkin, aina vain maistuu :P
Kakku on tehty pienehköön sydänvuokaan (syöjiä oli vain 4), siksi perhonen näyttää hurjan suurelle. Pituusmittaa kuitenkin vain 10cm.
Ohje kopsattu lähes kokonaan Hellapoliisilta (nimellä domino-minttukrokanttikakku), kopioin sen pienien muutosten kera suoraan tähän:

8-10 annosta

pötkö minttudomino keksejä
1/2 dl maitoa
1 rkl rypsiöljyä

Täyte:
4 liivatelehteä
2dl vispikermaa
200 g vaniljarahkaa
2 tl vaniljasokeria

pari ruokalusikallista sokeria maun mukaan
200 g Marabou Minttukrokanttisuklaata
2 rkl vettä

Pinnalle:
n. 1 dl vispikermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Murusta Domino Minttu -keksit ja sekoita joukkoon maito ja öljy.
Painele seos leivinpaperilla vuoratun pienen irtopohjavuoan pohjalle.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota vispikerma, vatkaa joukkoon vaniljarahka ja vaniljasokeri.
Sulata lautaselle paloiteltu Minttukrokanttisuklaa mikrossa muutaman minuutin ajan välillä sekoitellen.
Lisää täyteseoksen joukkoon.
Kiehauta vesitilkka mikroaaltouunissa ja liuota vedestä puristetut liivatteet joukkoon, sekoita tasaiseksi.
Lisää liivateneste ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte keksipohjan päälle.
Hyydytä jääkaapissa yön yli.

Irroita kakku vuoasta ja nosta tarjoiluvadille. Vaahdota kerma, mausta sokerilla ja vaniljasokerilla ja pursota kakun pinnalle.

Perhonen on sulatetusta maitosuklaasta leivinpaperin päälle piirretty kynätyllalla ja sitten kovetettu.


 

1 kommentti: